MIKSI RAKASTAN SINUA

Et vaadi,

et pyydä,

et kahlitse siipiäni,

annat minulle vapauteni.

Vapauteni, jota tarvitsen,

jotta voin olla onnellinen.

Vaikka olen vapaa,

en lennä pois,

pysyn vierelläsi.

Sinä olet satamani,

minne palata,

jos lähden luotasi.

Olen vapaa kanssasi.

Se on syy

jäädä luoksesi,

olla lähtemättä mihinkään.

Ymmärsit, 

että kahleet tappaa.

Siksi sinua rakastan.

AAVISTUS KEVÄÄSTÄ

Aistin kevään,
pienen aavistuksen,
ensimmäistä kertaa.
Näen auringon,
Voiko se jo lämmittää,
vai kuvittelenko vain?
Kuulen lintujen laulavan,
räystäillä roikkuu jääpuikkoja.
Rakastan näitä päiviä,
leutoa pakkasta,
auringon paistetta.
Nautin joka hetkestä,
ja tästä retkestä.

RAKAS YSTÄVÄNI

Rakas ystäväni,
tunnet minut läpikotaisin.
Tiedät salaisuuteni,
tunnet menneisyyteni.
Olet vierelläni,
tukenani.
Et hylkää,
hetkinä vaikeinakaan,
et silloin,
kun maailmani romahataa.
Pidät kiinni,
kun sitä tarvitsen.
Kannat läpi aikojen vaikeiden.
Jaat kanssani tuskan,
surun, vaikeudet.
Myös ilon, onnen
ja riemun
kanssani jaat.
Kiitos,
kun kuljet vierelläni,
rakas ystäväni.

KYNTTILÄ MUMMOLLE

Kävelen kirkkomaalla.

Kädessäni kynttilä.

Sinä vierelläni.

Kuljemme minulle tuttua

käytävää pitkin.

Pidät kädestäni kiinni.

Saavumme luo ristin,

niin tutun.

Sytytän kynttilän.

Yksinäinen kyynel vierii poskelleni.

Ymmärrät menetykseni tuskan.

Ikävän ja surun,

jota tunnen.

Kuivaat kädelläsi kyyneleet,

jotka vierivät poskillani.

Vaikka tunnen surua,

ikävää pohjatonta,

olen iloinen,

että tulit.

Sytyttämään kanssani kynttilän.

Mummoni muistolle.

Kertomaan hänelle,

että minulla on nyt sinut.

TALLITIEN TARINA

Sataa lunta.

Ajelen jo niin tutuksi tullutta tietä.

Tunnen sen mutkat

ja mäet.

Muistan pellot

ja metsät.

Niin monta vuotta,

on tätä tietä kuljettu.

Niin paljon muistoja

mahtuu tälle tielle,

niille tuhansille kilometreille,

joita on ajettu.

Yhdessä,

ja yksin.

Tuossa mutkassa,

kulki hirviemo vasoineen,

tuossa ajettiin kolari,

tuolla asuu se koira,

jonka veimme kotiin.

Tuolta,

olivat hevoset karanneet.

Tuolla pellolla,

näimme karhun kulkemassa.

Tuossa mäessä,

huomasimme fasaaniperheen.

Tuolla kaukana,

pellon laidalla,

oli peuroja kerran.

Muistatko, kuinka

tuo oja tulvii keväsin?

Tällä tiellä,

on koettu

iloa,

naurua, 

itkua,

surua,

onnea,

rakkautta.

Puhuttu paljon,

oltu hiljaa.

Riidelty,

rakennettu sopua.

Tämä tie,

on tie, 

jolla on eletty elämää.

Sen varrella,

on keoettu elämää

laidasta laitaan.

Se on tie,

joka vie tallille.

Joka päivä.

TUHKIMO TARINA

Istun ystävieni kanssa

baarin hämärässä pöydässä.

Ilta on tylsä...

mietin lähtöä kotiin.

Vilkaisen taakseni,

tanssilaittialle.

Katsot suoraan minuun.

En voi uskoa silmiäni.

Katseesi käy suoraan sydämeen,

tai jonnekin.

Tuttu biitti jyskyttää taustalla.

Nousen ja kävelen

luoksesi.

Hymyilet.

Muut tekevät tilaa.

Meille.

Tanssimme hullun lailla.

Vain me kaksi.

Sinä ja minä.

Myös illan viimeiset hitaat...

Eroamme.

Et tiedä kuin nimeni,

.Etsit minua,

facebookista,

tuhansien joukosta,

kuin prinssi

Tuhkimoa sadussaan.

Etsit vain oikeita kasvoja,

lasikengän omistajan sijaan.

Päivät kuluu...

Viimein löysit minut,

pyysit kahville,

ajelulle,

minne vain.

Vihdoin,

olemme yhdessä.

Sinä ja minä.

Kuten Tuhkimo ja prinssi,

saimme toisemme.

ILTALENKILLÄ

Lumi leijuu hiljallleen

hämärässä talvi-illassa.

Katuvalot, 

luovat valolaikun

illan hämärään.

Joku polkee pyörällä,

matkalla jonnekin.

Toinen kävelee

koiransa kanssa.

Yksinäinen auto menee ohitse.

Kävelen hiljaisella kadulla.

Koira minullakin.

Se tuntee jo reitin,

niin tutuksi tulleen,

läpi hiljasiten katujen.

Tervehdin tuttua koiranulkoiluttajaa.

Vaihdamme kuulumisia.

Tietenkin.

Jatkamme matkaa.

Saavumme luo tutun postilaatikon.

Nostan käden

ja tervehdin.

Hymyilet.

Tulet vastaan

ja halaat.

Käsi kädessä

jatkamme matkaa.

Sinä, 

minä ja 

koira.

Lumihiutaleiden leijuessa

ympärillämme.

Hämärässä talvi-illassa.
Koiran juostessa ympärillämme.

MITÄ ON RAKKAUS?

Mitä on rakkaus?

Se on tunne,

kahden ihmsen välillä.

Se on pikadeittejä pihalla,

se on hassuttelua yhdessä,

yksisarvisten etsintää.

Rakkaus on 

pieniä asioita,

pyykin viikkausta

yhdessä,

hyvän ruuan tekemistä

rakkaalle.

Siivoamista,

ja iloisia yllätyksiä.

Se on laiskoja aamuja

yhdessä.

Rakkaus on

sydämenkuvia viesteisä.

Se on halaus,

pikadeiteillä.

Se on odottamisen iloa.

Se on käpertymistä kainaloon.

Öisiä keskusteluja.

Aamukahvit yhdessä,

ennen töihin lähtöä.

Rakkaus on välittämistä,

luottamista.

Se on naurua ja iloa.

Rakkaus,

ei ole vain pelkkä sana.

Rakkaus on tekoja,

huomioon ottamista.

Rakkaus,

ilman tekoja, 

on kuollut,

sanotaan.

SIIVOUSPÄIVÄ

Mikä ihana tunne.

Siivottu koti.

Sain tehtyä

koko urakan.

Vaihdoin matot,

tuuletin, 

imuroin,

pyykkäsin,

pyyhin

ja luuttusin.

Lakanatkin vaihdoin.

Liian kauan,

sai koti vain olla.

kerätä pölyä,¨

koirankarvoja,

likaa...

Lehtiä ympäriinsä,

pursuileva pyykkikori,

likaisia astioita,

nenäliinoja

jokapaikassa

unohtuneena,

ripoteltuna sinne tänne,

kaiken varalta.

Kuivuneet koiran oksennukset,

kukaan muu ei siivonnut

niitäkään.

Lehtikori

täynnä mainoksia,

ilmaisjakeluja.

Mutta tänään,

siivosin kaiken,

raivasin kodin.

Ja mietin, 

eikö äiti saa edes sairastaa,

eikö kukaan muu

voi silloin siivota, 

edes vähän, 

pestä pyykkiä,

huolehtia tiskit,

korjata koiran oksennukset...

Imuroida.

JÄINEN TIE

Harmaa aamu,

taas kerran.

Sataa vettä.

Lähden kanssasi,

soitellen sotaan,

uhmaamaan säätä,

mahdotonta ajokeliä.

Luotan autooni,

se kulkee kuin juna,

vaikka tiet
ovat jäässä.

Uskollinen kumppani,

niin monesti siihen luottanut.

Se vie meidät läpi kylien,

jopa läpi mahdottoman.

Kiipeää uskollisesti päälle mäen.

Tien pinnat kiiltävät.

Keli on jo vaarallinen.

Luotan autooni, 

täysin.

Matelen niin tuttua tietä.

Tärkeintä on perille pääsy.

Äkkiä, tie kallistuu.

Teen kaikkeni,

mutta turhaan.

keula puskee
kohti piennarta.

Se pysähtyy.

Onneksi.

Jää kiikkumaan reunalle.

Uskollinen, 

rakas autoni.

Se ei vienyt meitä kotiin.

Ei tällä kertaa.

Keli oli sille ja minulle

liikaa.

Mutta edessä,

on vielä monia kilometrejä,

yhdessä.

Uusia seikkailuja,

uusia paikkoja.

Kunhan saan sen takaisin.

ojan penkalta.

SAIRAALAN YÖ

Makaan sängyllä.

Silmät kiinni.

Nukkuisin,

mutta valot loistaa kirkkaina,

alituinen kiire kulkee vierestä.

Ilmastointilaitteet hurisee.

Puhetta,

kiireisiä askeleita.

Sängynreunojen kolinaa.

Joskus,

joku kutsutaan nimeltä sisään.

Ovet käyvät.

Joku on kadonnut,

alkaa etsintäoperaatio.

Ihmisiä juoksee käytävillä.

Jossain itkee lapsi.

Siivoja kulkee kärryineen ohitse.

Raotan silmiä.

olen sairaalassa.

Yöllä,

taas kerran.

Se elää omaa elämäänsä,

läpi vuorokauden.

Alituinen kiire käytävillä.

Omaisten huoli rakkaistaan.

Joku yskii ja köhii,

toinen kärsii hiljaa.

Ambulanssi tuo lisää ihmisiä.

Lääkäri kutsuu, 

hiivin sisään,

saan lääkekuurin.

Kävelen ulos ovista.

Sairalaa jää taakseni,

se elää ja sykkii,

edelleen.

Pitää huolta,

meistä,

väsymättä koskaan.

MINUN BOMBER - TAKKI

Takki,
jonka ostin syksyllä,
vahingossa.
Se on osa minua.
Se on nähnyt elämää,
sitä jota olen elänyt.
Takki päällä,
olen kokenut iloa,
surua,
tuskaa,
rakkautta...
Sillä on tarina kerrottavana.
Jos se osaisi puhua.
Se kertoisi,
kuinka itkin,
kun hyvästelin isoäitini,
tai kun sanoin sinulle
näkemiin,
eräänä alkutalven iltana.
Se kertoisi myös
siitä rajusta elämästä,
jota vietin,
etsiessäni itseäni,
omia rajojani.
Kuinka olin menettää kaiken
arvokkaan ja tärkeän.
Se kertosi siitä pettymyksestä,
jonka koin,
niiden osalta,
joita ystäviksi kutsutaan.
Se on kokenut kanssani jopa vihaa.
Se kertoisi monista seikkailuista,
hyvistä ja huonoista,
ihmisistä joita tapasin,
joihin tutustuin.
Se kertoisi loputtomista kilometreistä,
öisistä ajeluista,
ympäri maata.
Siitäkin, kun sain sakot.
Se kertoisi myös
rakkaudesta,
jonka löysin.
Se on vain takki,
mutta minulle rakas.
Täynnä muistoja,
tarinoita elämästä.
Se on ollut mukana,
elämäni vaikeimpina hetkinä,
mutta myös hyvinä hetkinä.
Se on osa minua.
Kuin toinen iho.
Se on minun
bomber - takkini.

OLEN ERILAINEN

Olen 

erilainen.

Rakastan elää,

tehdä asioita,

kokeilla uusia juttuja,

tavata ihmisiä.

Saan ideoita,

päähänpistoja,

huonojakin, 

mutta se on elämää

ja niiden kautta opin.

Haisen tallille,

toisinaan,

 olen

kuorrutettuna mutaan,

se on osa elämääni,

jota rakastan.

Osa minua.

En viihdy mekoissa,

en hameissa.

Vedän mieluummin ylle

kulahtaneen villapaidan,

lökärit

ja pipon päähän.

En puhu aina niin kauniisti,

olen suora ja rehellinen.

Nauran paljon,

jopa itselleni.

Haluan iloita,

riehua välillä 

kuin lapset.

Tehdä lumienkeleitä,

hyppiä vesilätäköissä sateella,

laskea pulkkamäkeä.

Hullutella.

 Vaadin sinulta,

että ymmärät,

millainen olen.

Et vaadi muuttumaan,

muutun sitten itse.

Haluat olla kanssani

vain siksi,

että olen minä.

En äitisi,

tai siskosi.

Rakastat minua

juuri sellaisena

kuin olen.

Kesytät minut

minun omilla ehdoillani.

Silloin olen sinun,

ikuisesti.

Oma villikkosi.

KOTONA YKSIN

Vihdoinkin,

olisi rauhallinen hetki.

Talo on hiljainen.

Niin ihanaa...

Vain minä,

eläimet

ja kahvikuppi.

Villasukat jalassa,

villatakki harteilla.

Sitähän voisi tehdä

vaikka ja mitä.

Tuumailen.

Kerrankin.

Puhelin piippaa...

kerran,

kaksi,

jatkuvasti.

Päätän,

että en lue,

myöhemmin vasta.

Vaan en voi.

Jollainhan voi olla hätä,

joku tarvita apua.

sata viestiä,

ilmoittaa puhelin.

Hätää ei kellään,

kukaan ei apua kaipaa,

juttuseuraa,

ja kuulumisa kysellään...

Loputon piippailu.

Tartun luuriin,

luen ja vastaan.

Samalla mietin,

mistä kaikki tietävät,

että olen jouten,

talo tyhjä,

ja hiljaisuus

ympärillä.

Vaan enpä mitään

olisi tenhytkään.

Totean.

AIKAA ON

Tulen kotiin.

Kerrankin ajoissa,

ajattelen.

Voin syödä,

lojua rauhassa,

vaihtaa vaatteet,

pakata romppeet,

mitä tarvitsen.

Aikaa on.

Reilusti.

Tuijottelen

Netflixiä

ja mussutan samalla.

Vilkuilen kelloa.

Juu...

aikaa on.

Ja tuijotan edelleen

Netflixiä.

Kello käy

ja mittaa aikaa.

Ei tässä kiire tule.

Tunti aikaa...

Vielä.

Venyttelen,

rapsuttelen kissoja.

Haukottelen.

Vedän kaapista

vaatekerroksia päälle.

En varmasti palele.

Kaukalon reunalla.

Päätän mielessäni.

Heitän tavarat kassiin.

Vilkaisen kelloa.

Varttia vaille.

Kerrankin ajoissa.

Vaatekerrokset niskassa

hörpin pikaiset kahvit

ja tajuan samalla,

eihän se peli heti ala...

Ja riivin vauhdilla

vaatekerroksia pois.

Kello käy...

Ja auto kaartaa pihaan...

Aikaa oli...

mutta en silti ehtinyt,

vaikka, vaikka tulit myöhässä. 

KOHTALO KULJETTAA

Kohtalo...

se kuljettaa joskus

outojakin teitä.

Sattumia.

Ihminen,

jonka elämä

ohittaa omasi,

vain hipaisten,

kietoutuu elämääsi

monella tapaa,

ilman että huomaat.

Miten voikaan,

elämä kuljettaa niin,

että vuosien jälkeen

kohtaatte uudelleen,

muistat välähdykset,

tervehdyksen,

kun joku nostaa kaukalosta käden

ja huikkaa moi,

kun menet ohitse.

Muistat mopopojat kylällä.

Muistat takapenkin tyypit bussista,

pahatpojat.

Välähdyksiä elämästä,

kohtaamisista.

Hymyilet,

ja tartut käteen.

Kerran tiet vain sivusivat,

kuin ohimennen,

nyt  ne kohtasivat,

kuin kohtalon oikusta

ja jatkatte eteenpäin

yhdessä.

Sinä ja

Pahapoika.

TARTUIN KÄTEESI

Kysyit,

muistanko mitä kysyin eilen.

Muistin,

ja hymyilin.

Sinulle.

Kuinka voisinkaan unohtaa.

Tartuin käteesi, 

jonka ojensit minulle.

Uskalsin ottaa kiinni.

Ehkä epäröin,

mutta haluan luottaa,

sinuun.

Nyt ja aina.

Tiedän,

ettet halua

satuttaa.

Tiedät haavat

minun sydämen,

arvet syvät,

jotka jäivät.

Ne kerroin sinulle,

jo kauan sitten

ja hyväksyit ne.

Ymmärrät, 

mitä olen käynyt läpi.

Silti haluat katsoa

tulevaisuuteen,

kävellä yhdessä

auringonlaksuun,

minun kanssani.

Kyllä,

minä muistan,

mitä kysit.

Ja olen iloinen.

Että uskallan

ehkä sittenkin

rakastaa.

TALVIUNI

Vedän keittiön rullaverho ylös...
teräksen harmaa aamu
tuijottaa vastaan ikkunasta.
Kääriydyn tiukemmin villatakkiin,
Keitän kahvit,
vain jotta heräisin.
Ainoa asia maailmassa,
mitä haluaisin tehdä,
on kömpiä takaisin
peiton alle.
Viereesi.
Voisin sen jopa tehdäkkin.
Havahdun,

kun kylmä kuono
koskettaa paljasta ihoa.
En sitten taidakaan
kömpiä viereesi

lämpimään.
Koira killittää hymyillen
vieressäni.
Kuten joka aamu,
mutta miksi juuri nyt,
kun voisin vain lojua sängyssä.
Koko päivän.
Tekemättä mitään.
Vain koska on
viikonloppu.
Ei kiire mihinkään.
Ulkonakin vastassa
teräksen harmaa aamu,
pakkanen ja liukkaat kadut.
Eikö talvea voisi vain ohittaa...
Voisn viettää sen kuin karhu,
nukkumalla talviunta.
Villasukat jalassa.
Mutta en voi,

HILJAINEN TOIVE

Odotan...

Että kello tulee puoli viisi.

Pääset töistä.

On ikävä sinua,

vaikka juuri aamulla hyvästelimme.

Soitit autossasi

Kaija Koota,

Kuka keksi rakkauden.

Mietin,

mitä tunnet,

missä mennään.

Ikävöitkö,

kuten minä ikävöin,

kaipaatko lähelleni,

kuten minä sinun.

Tiedätkö,

olen lähelläsi turvassa,

saat tuntemaan,

että ehkä sittenkin,

vosin uskaltaa

yrittää,

rakentaa jotain uutta.

Haluatko sinä?

Vihdoin kello lyö puoli viisi.

Kurvaat pihaan,

lähetät viestin.

Juoksen rappuset alas,

syliisi suoraan.

Halaat ja suukotat.

Pidät hetken lähellä.

Tunnen olevani elossa.

Vaikka viivyit vain hetken,

olin iloinen,

että tulit.

Minun vuokseni,

töiden jälkeen.

Huomenna,

saan olla taas kanssasi.

ROHKEUS

Rohkeus...

vahva sana.

Pitää sisällää paljon.

Se sisältää vahvuuden,

heikkouden,

rakkauden.

On rohkeutta pysyä vahvana,

seisoa sanojensa takan,

jatkaa eteenpäin silloinkin,

kun elämä romahtaa.

Ottaa kiinni ojennetusta kädestä,

luottaa silloin,

kun ei siihen pysty.

seisoa pystypäin,

vaikka haluasi painua kumaraan.

On rohkeutta myöntää

omat heikkoudet,

sen, että kaipaa ihmistä rinnalle,

myöntää omat pelot,

oman epävarmuuden.

On rohkeutta

rakastaa,

silloinkin,

kun epäröi.

Rakastaa silloin, 

kun olet juuri pettynyt,

kokenut kovia.

Rakastaa silloin, 

kun se on vaikeinta.

Rohkeutta on

tarttua elämän haasteisiin,

ottaa kiinni siitä, 

mitä tulee vastaan..

Rohkeutta on uskaltaa

olla juuri sinä.

EPÄRÖINTIÄ

Olen tien päässä.

Edessä

tuntematon tulevaisuus,

takana entinen elämä.

Suurten kysymysten äärellä,

mietin minne lähteä.

Palata entiseen,

miettiä voinko luottaa enää,

puukotatko selkään,

parhaan ystäväni kanssa.

Vai oletko uskollinen, 

minulle,

jota sanoit rakastavasi.

Haluaisin olla lähelläsi,

en vain tiedä voinko.

Tulevaisuus..

pelottava sana.

Jäänkö yksin,

löydänkö ketään rinnalle,

selviänkö kaikesta.

Voinko luottaa kehenkään enää,

niin paljon petetty,

niiden puolesta,

joihin luotin, 

ja pidin ystävinä.

Sydän täynnä arpia,

avoimia haavoja.

Paraneeko koskaan.

en tiedä.

Tosaalta, 

tulevaisuus on toivoa täynnä,

vai onko?

Täynnä mahdollisuuksia,

uusia haasteita.

En vain tiedä,

uskallanko ottaa niitä vastaan...

Jaksanko

yrittää

vielä kerran

rakentaa jotain uutta.

UNELMA KEVÄÄSTÄ

Talven ensimmäinen

auringon valaisema päivä.

Koiran kanssa lenkillä

metsässä.

Hanki loistaa

tuhansien timanttien lailla

aurongon säteiden

osuessa hangelle.

Nautin talvisen metsän hilajisuudesta.

Näen jäniksen jälejät hangella.

Koira juoksee iloisena puiden lomassa,

säntäilee sinne tänne.

Mietin, 

kohta on kevät

ja hymyilen.

Ei vielä,

vastahan talvi alkoi.

Edessä vielä

pakkaspäiviä,

tuulta ja tuiskua..

Mutta kuka estää

unelmoimasta keväästä?

Keskitalven pakkasella

auringon 

paistaessa hetken

taivaalla.

ODOTAN...

keskitalven harmaa päivä.
Tuijotan ulos ikkunasta.
Sataa lunta,
tai räntää..
Pihalla loskaa.
varisparvi lentää
pihamaan ylitse.
Odotan..
Mutta mitä?
Myrskyä tyynen jäälkeen,

sitä, että maailma romahtaa jälleen...
petymyksiä...
Voiko elämä vielä potkia päähän?
Epävarmuus valtaa mielen.
Tyhjä olo,
se ei jätä rauhaan.
Odotan, että joku kertoo,
että elämä jatkuu.
Nyt vain odotan,
elämän pysähtyessä paikalleen.
Löydänkö suunnan,
minne mennä,
onko olemassa joku,
juuri minua varten jossain,
joku joka odottaa,
kuten minä.
Sitä oikeaa...

TAKKI TYHJÄNÄ

Takki tyhjä,

isun sohvalla

ja mietin.

Mitä nyt...

Elämä heittänyt 

kaiken ylösalaisin.

Hetki sitten,

kaikki oli niinkuin ennen,

Silmänräpäyksessä,

kaikki muuttui.

Katosi kaikki se tuttu.

Edessä vain tuntematon.

Uudet haasteet,

ihmiset.

Miten tottua,

kuinka oppia

ajatelemaan uudella tavalla,

luottamaan uudelleen,

uskomaan, 

että elämä jatkuu...

parempaman kuin ennen,

tai ainakin yhtä hyvänä.

Joku viisas on sanonut,

että olisi vahvempi,

kuin vaikeudet on voittanut.

Onko niin?

Nyt on vain takki tyhjänä,

ajatus seisoo...

ehkä huomenna ymmärän

kaiken tarkoitusen.

PONI YSTÄVÄ

Raviponin uraa teen.

Juoksen jos huvittaa,

on oltava asiat kohdillaan,

radalla pohja parahin,

ja lähtöpaikkana rata ykkönen.

Olen poni vallaton, 

kuriton ja iloinen.

Harja hulmuten

juoksen edessä kärryjen.

Peppua heitän iloiten,

koska vaan voin.

Suuri sydän mulla on,

se täynnä kultaa on.

Olen ystävä parahin,

emännälle rakkahin.

Pilke silmäkulmassa,

jekut aina mielessä.

Porkkanat on herkkua suurta,

Ei tässä mulla muuta.

Hirnutaan kun tavataan,

radalla jos kohdataan.

NUUTTI KISSA

Minäkin harmaa,

enkä pukeudu edes liituraitaan.

Oon savunharmaa,

naamassa maski

ja valkoinen kauluri.

Oli koti onneton ennen,

sieltä tieni tarhalle vei.

Ei ymmärtäny koti entinen,

mielitekoa valtaisaa,

johtoja tykkään nakertaa.

Olin hetken onneton,

enkö kotia uutta saa...

Mut ihminen rakas,

kodin antoi

kaverina

vanhan kissan.

Nyt on kaverina kissoja kaksi.

Joskus mukaan lähden,

pistän ralliksi asti.

Joskus laitamme elämän risaiseksi,

huushollin sekaiseksi.

Vietän elämää rauhaisaa,

omissa oloissani

tykkään menoa  nuorten katsella.

Välillä niitä kuritan.

Paras paikka maailmassa,

ihmisen vieressä loikoilla.

En niistä piittaa,

En sylissä viihdy.

Itse päätän,

tulenko viereen,

kainaloon.

Harrastuksista rakkain,

on valvoa ikkunalla

touhuja pihamaan.

Vielä kerron suuren salaisuuden,

on kavereista parhain koira,

jota ilman elää en voi.   

                                    

ROKKA KISSA

Oon kissa harmaa,
omistan raitaa.
Kai hieman kesken jäin,
loppui kesken väri valkoinen,
siltä joka minut loi.
Sain nimeni mukaan
Tuntemattoman sotilaan,
Rokaksi minut ristittiin.
Olen kissa
pieni kokoinen,
mutta häntäni on
pitkän oloinen.
Olen iloinen
ja ystävä kaikkien.
Mut emäntä on ykkönen.
Olen utelias,
ja löytää voit minut
mistä vain.
Laatikosta keittiön,
kätköistä vaatekaappien,
tai alta sängyn peiton.
Mahdun mihin vain.
Olen kiltti, vallaton.
Kera Taavin,
ystävän parhaan,
riehun ja juoksen
ja pistän talon sekaisin.
Olen soma ja söpö,
ei kukaan uskoa voi,
että olisin mahdoton,
kun istua nakotan,
pää kallellani katselen
silmin viattomin.
Ei, se en ollut minä,
joka peilin rikkoi
ja tuolin kaatoi.
Ei minulta koskaan petä
pokka.

TAAVI KISSA

Olen katti harmaa,

vailla raitaa,

vaikka koristaa minua

kravattina

läikkä valkoinen.

Tytöksi luulivat minua,

pallit kasvatin kuitenkin,

olen kolli mahtavin,

vaikka miehuuteni menetin.

On tärkein ja rakkain

oma ihminen,

vaikka papan hylkäsi hän,

papan, joka pelasti minut,

kohtalolta kovalta,

suojaan talvelta kylmältä,

hän toi minut taloon

lämpimään.

Kotiin ihanaan

päällä maan.

Herkkua on broileri,

fileenä.

Parempaa tiedä en.

Hermoja raastan oman ihmisen,

kun juoksen riehuen läpi elämän.

Kiidän ympäri talon,

perässä valon,

tai kera ystävän.

Painia rakasta,

vieraita kaihdan,

heistä piittaa en.

Rauhaa rakastan,

vaikka luonteeni on

vallaton.

Iloa elämään emännän.

tuon päivään enemmän,

kun hänen kanssaan olla saan.