31. joulukuuta 2017

MIETTEITÄ ELÄINTEN OMISTAMISESTA

Kun valvoo
läpi yön,
alkaa miettiä,
miksi ihmeessä,
minulla on lemmikkejä?
Ne tuovat iloa elämään.
Sitäkö se on,
kun tunnin välein 
yöllä,
juoksee ulkona,
koiralla, vatsa sekaisin.
Tai kun kissat juoksee,
kuusen pallojen perässä,
läpi yön.
Sitä  miettii,
että kuka viisas,
on sanonut,
että lemmikit vähentävät stressiä.
Se onnellinen,
ei omista yhtäkään.
Ei hän muuten tuollaisia laukoisi.
Silmät ristissä,
valvotun yön jälkeen,
on pakko raahautua jääkaapille,
penkoa fileet kissoille 
ja ruokkia ne.


Jotta varmasti jaksavat taas,

riehua.
Koiralle keitettävä riisiä...
itselle pannullinen kahvia.
Ajatuksissa siintää sänky,
kaukaisena haaveena.
Ei auta..
on rämmittävä,
läpi loskan,
ajettava tallille, 
vain kuullaksesi,
että poni,
on karannut yöllä
karsinasta,
sotkenut tallin.
vatsa killillään,
se katselee viattomasti,
kun katson sitä.
Kiikutan ulos,
ja se pentele ottaa 
ja karkaa...
juoksee pitkin peltoja,
kuin villihevonen.
Siinä istun lumessa
ja mietin...
eikö ole ihmisellä parempaa tekemistä?
vastaus on hyvin tuttu:
Ei, ei minulla.



30. joulukuuta 2017

BLOGIN FACEBOOKISSA UUTTA




Blogin facebook-sivuilla nyt kerrottuna hieman runojen taustoja ja inspiraation lähteitä. Lisään nämä facebookkiin kunkin runon omaan päivitykseen.



YKSINÄISYYS


Hiljaa leijuu hiutaleet
ympärilläni.
Katselen,
kuinka ne laskeutuvat kieppuen maaha.
On hämärä
Mietin sinua.
Surua ja
luopumisen tuskaa,
jota koin,
kun lähdit luotani.
Kylmä valtaa sydämen,
vaikka pakkasta ei ole.
Ihmiset juhlivat.
Vain minä,
olen yksin.
Seison pihamaalla
ja muistan,
kuinka viimeisen kerran
astelit sen poikki.
Nyt lumi peittää askeleesi jäljet.
Lopullisesti.
Tiedän,
ettet enää koskaan palaa
luokseni
hymyillen,
juosten syliini.
Kävelen sisään,
käperryn yksinäiseen sänkyyni
ja toivon,
että voisin nukahtaa.
Herään ja haron tyhjää,
et ole enää siinä,
tuomassa lohtua ja turvaa.
Et käperry kainalooni tuhisten,
tuomaan lämpöä,
jota tarvitsen.
Onko vileä jossain joku,
jonka saisin vierelleni,
kulkemaan rinnallani,
sulattamaan sydämen,
tuomaan hymyni takaisin?










29. joulukuuta 2017

KULUNUT VUOSI...


Kulunut vuosi,
Mitä toi tullessaan?
   Suuria odotuksia täynnä,
  alkoi vuosi.
osa täyttyi,
loput kuivuivat tyhjiin.
Muistoja,
paljon.
Surua,
menetyksiä.
Silti tunnen
kiitollisuutta
pienistä hetkistä
vuoden varrelta.
Onnistumisista,
ilon pilkahduksista,
onnen hetkistä,
juhlista,
 joita juhlimme.
Suuria kysymyksiä
oli vuosi täynnä.
Toi suuria asioita eteen.
Sellaisia,
joita ei voinut odottaa.
Päättyessään,
mitä toi vuosi tulleessaan?
Sen päätämmä itse,
onko se tuonut hyvää,
pienillä asioilla,
vai murhetta ja surua
suurilla asioilla,
joita kohtasimme.
Päättynyt vuosi,
on juuri sellainen,
miksi sen itse teimme.
Kiitos kuluneelle vuodelle.











28. joulukuuta 2017

SURUN KYYNEL


Niin kuin joutsen,
nostan käteni sivuille,
ja lyön niillä ilmaa 
siipieni alle.
Lennän,
tunnen olevanin vapaa.
Tunnen ilman kasvoillani.
Hetken tunnen olevani
onnellinen.
Lennän kohti valoa,
kohti rauhaa ja lämpöä.
Viimein laskeudun,
käperryn siipieni suojaan
levolle.
Viimeinen ajatus on että,
tuska,
epätoivo,
suru on takanapäin.
Tunnen lämpöä.
Ennen kuin nukahdan,
yksinäinen kyynel 
vierii maahan.
Ehkä jonakin päivänä,
siihen kasvaa orvokki,
jonka siemenen kylvin,
jo vuosia sitten,
muistuttamaan,
että surunkyynel, 
voi antaa elämän jollekkin 
kauniille.
Tuomaan iloa.
tuskan jälkeen.

23. joulukuuta 2017

JOULUN SALAISUUS


Astun tallin hämärään.
Syvä rauha ja hiljaisuus.
Kuljen luo karsinan tutun,
kohtaan ystävän rakkaan.
Se painaa turvan poskellein
ja hiljaa korvaanin hörähtää,
kertoen suuren salaisuuden.
On Jouluyö 
tallissa taianomainen,
mut enempää en kertoa voi.
Se löytyy sydämestä jokaisen,
ei loisteesta kuusen tai kääreistä lahjojen.
Se löytyy rauhassa
tallin hämärän,
Jouluyön hiljaisen.


Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille




22. joulukuuta 2017

HALUSIN ELÄÄ

Halusin elää,
olla vapaa,
vailla vastuuta.
Kapinoida,
olla erilainen.
Tehdä niin kuin itse halusin.
Huomioimatta muita.
Miettimättä mitä muut
ajattelevat,
tuntevat tai
miettivät
vuokseni.

Halusin pitää hauskaa,
sitähän elämä on,
eikö niin?
Tärkeintä vain minä ja
ystävät.
Olin kuin vankilassa,
et halunnut ymmärtää,
että halusin elää
täysillä,
maistaa elämää,
saada muistoja,
joita muistella.
Mutta mitä sain?




En mitään..
Menetin lopulta kaiken.
Sinut jota rakastin,
kodin josta unelmoimme,
itsekunnioituksen ja
luottamuksen.
Halun elää...
Elämä ei ollut sitä,
mitä halusin.
Se ei antanut sitä,
mitä tahdoin.
Jouduin vastuuseen
valinnoistani.
Olisi pitänyt valita toisin.
Valita se elämä,
jota minulle tarjosit.
En ymmärtänyt,
että se oli elämää, 
jonka oikeasti halusin.
Nyt elän yksin,
seurana vain suunnaton suru ja tieto,
että rikoin sinut.
Haluaisin takaisin, 
mutta en voi.
Pyydän anteeksi.



20. joulukuuta 2017

SÄRKYNEET UNELMAT



Olit minulle rakkain,
aarre päällä maan.
Nyt yksin kuljen,
pimeää tietä,
ilman valoasi,
jonka näin silmissäsi.
Miksi rikkoutui kaikki kaunis,
arvokas,
missä meni pieleen?
Niin paljon hyvää,
muistoja rakkaita.
Ei tulevaisuutta,
jota suunnittelimme yhdessä,
ei kotia,
josta unelmoimme.
Harhailen yössä yksin,
vailla päämäärää,
seurana suru pohjaton,
kun luotani lähdit.
Miksi riittänyt mä en?

19. joulukuuta 2017

PIKKU PEGASOS



Olit luonani hetken,
kuin lainassa.
Pelkäsin hetkeä,
jona lähtisit luotani.
Mietin, 
kantavatko siivet hennot
sinut lentoon.
Riittääkö voimasi
kohdata myrskyt.
Etsit alati tietäsi kysyen,
kuka olen?
Minne menen?
Selviänkö ?
Vastasin:
Löydät itsesi vielä
sellaisena kuin olet.
En tiedä minne menet, 
mutta anna sydämesi johdattaa,
se tietää minne mennä.
Myrskyt elämäsi tiellä satuttaa
Mutta ne tekevät sinut vahvaksi.
Juuri sellaiseksi kun olet.
Haparoit hetken,
mutta lähdit lentoon.
Kohtasit myrskyjä,
satutit itseäsi,
etsiessäsi paikkaasi maailmassa.
Itkin vuoksesi,
koska rakastan.
Jonakin päivänä,
löydät itsesi
ja oman paikkassi
elämässä.
Minun on aika päästää irti
ja luottaa
että siipesi kantavat
ja rakastaa
silloin kun kohtaat myrskyjä.
Se on minun tehtäväni,
pikku Pegasos.




16. joulukuuta 2017

SAIRAANA OLEMISEN TUSKA


Se tunne,
kun pää lyö tyhjää,
kumisee kuin tyhjä tynnyri.
Vailla järkevää ajatusta.
Vailla mitään.
Se tunne...
kun vain on,
tekemättä mitään.
Kun on pakko.

Maata sängyssä,
jaksamatta muuta,
kuin potea flunssaa.
Yskiä
ja nukkua.
Sitä pohtii ja miettii...
Tätäkö elämä on,
päivästä toiseen.
Onneksi 
puhelimeen tulee
viesti ystävältä.
On edes jotain seuraa
ja hymyillen kerron:
Pelastit päiväni.


15. joulukuuta 2017

RAVITUNNELMIA

Varikon pölisevä hiekka
Jännitys valtaa mielen...
Ilmassa tuoksuu hevonen,
ilman täyttää 
kiihkeä puheensorina ja
kaiuttimesta kuuluva musiikki.
Kävelen ohi katosten,
tervehtien tuttuja.
Toivotan tuureja matkaan,
kuten tapana on.
Tarksitan valjastuksen.
viimeisenkerran.
Taputan rakkaan ruunan kaulaa.

Kuiskaan korvaa: Olet paras.
Istahdan kärryille,
laitan kypärän päähän
ja suuntaan radalle.
Nautin hevosen jokaisesta askeleesta,
voin tuntea voiman,
kun se liikkuu,
käteeni,
joka pitää ohjia,
penkkiin, 
jolla istun,
jalkohin,
jotka lepäävät
rampeilla.
Kohta kuulen tutut komennot,
yksi,
kaksi,
valmis,
AJA
Kymmenet kaviot
takovat randan pintaa,
hiekka pöllyää
ympärillä kuin savu.
Jokaisella on vain yksi asia mielessä,
voitto.









14. joulukuuta 2017

RAVIPÄIVÄN AAMU



Silmät puoliummessa,
astelen aamuhämärässä kohti tallia,
avaan oven ja 
huokaisen.
Taas yksi päivä edessä,
kiireineen.
On ravipäivän aamu
Raahustan luo tutun karsinan
ja raahaan hevosen käytävälle.
Herään hiljalleen
ja tuttu jännitys
vaihtuu väsymyksen tilalle.
Harjaan,
puunaan ja
letitän
tutun ja rakkaan ruunan harjan,
loimitan ja 
käärin jalat.
Kuiskaan:
Se pitäisi taas lähteä,
poika.
Se katsoo silmillään,
kuin sanoen:
Joo, 
mennään vaan.
tottuneesti se kävelee 
traileriin.
Suljen takasillan
ja lähden ajamaan
jo niin tutuksi käyneitä teitä,
taas kerran.
Musiikin soljuessa auton kauiuttimista.




10. joulukuuta 2017

ÖINEN KAUPUNKI



On suden hetki,
hetki jolloin kaikki nukkuu.
Ajan läpi öisen
 talvisen kaupungin.
Hento usva leijuu kaiken yllä.
Vain liikennevalot 
sykkivät pimeässä yössä,
kuin kaupungin sydän.
omaa tahtia,
hiljaa.
Hiljaiset autiot kadut.
Kaupunki nukkuu 
omaa untaan.
Vain minä olen liikkeellä,
sen kaduilla.
Oikeastaan,
kaupunki on kaunis,
 yölläkin,
hiljaisuuden täyttäessä sen kadut.
Kohtaan vastaantulevan valoparin,
toisen yössä kulkijan.
Minne menossa?
Pohdin hetken.
Ja saavun tutttuun pihaan.





 

9. joulukuuta 2017

KAIPAUS



Istun järven rannalla.
Katselen sen tyyntä
ja kirkasta pintaa.
Mietin sinua
ja muistot meistä
virtaa silmieni edestä.
Se kuinka näin sinut ensi kerran,
kuinka hymyilit minulle.
Muistan 
musiikin,
jota kuuntelimme,
leffat,
joita katsoimme.
Muistan 
loputtomat keskustelut kanssasi
Ilon,
jonka tunsimme.
Mietin,
missä olet
missä menet.
Katson taivaalle
ja mietin.
Näetkö
samat tähdet kuin minä,
kuten silloin kerran.
Rakastan sinua yhä.
Teidät sen.
Haluan kietoa käteni ympärillesi,
pitää kii.
Haluan olla rinnallasi,
nyt ja aina.
Ikuisesti.
Kaipaan sinua.
Rakkaani.


8. joulukuuta 2017

KYSYMYKSIÄ ILMAN VASTAUKSIA



                                 
Istun ja katselen loimuavaa tulta.
Mietin niitä näitä.
Sinua ja minua.
Mietin keskustelua, 
joka meillä oli.
Sanoja,
joita sanottiin.
Etsin niiden merkitystä.
Mitä tarkoittaa,
että et voi luottaa?
Olen aina ollut rehellinnen
sinulle.
en voi ymmärtää.
Kerroit,
että sinua ei voi rakastaa.
Miksi?
Rakastin sinua,
rakastan vieläkin.
Haluat elää?
Niin, tarjosin sinulle elämää.
Yhdessä.
Et voi ymmärtää
ja päästä yli.
Sanoit.
Mistä?
Et vastannut.
Anna minulle vastaukset,
joita tarvitsen.
Ole viimein rehellinen,
minulle.
En syytä,
en arvostele.
haluan vain ymmärtää.
Mikä kaatoi kaiken kauniin,
joka meillä oli.
Haluan, 
että olet onnellinen,
Että sinulla on kaikki hyvin.

7. joulukuuta 2017

SINULLE SIELLÄ




Olet arvokas,
olet tärkeä.
Miksi?
Saatat kysyä.
Hymyilen.
Sinä välität.
Tunnet aidosti.
Sinulla on kyky rakastaa.
Olet valmis uhraamaan itsesi,
jotta muilla olisi hyvin.
Sinulla on halu auttaa,
silloinkin,
kun et tiedä, kuinka sen tekisit.
Tunnet iloa,
kun saat hymyn takaisin toiselle,
nostettua pinnalle hukkuvan.
Et tuomitse,
koska tedät,
että kukaan ei ole virheetön.
Joten miksi puukottaisit selkään,
jos joku virheen tekee...
koska tiedät,
että jokainen tekee virheitä joskus.
Sinun hymysi,
tuo aina iloa jollekkin.
Ystävälliset sanat,
joita sanot,
lohduttavat ja kannustavat,
auttavat jaksamaan.
Muista,
että voit olla enkeli jollekkin,
joka päivä,
siksi,
 että olet juuri sinä.




Kirjoitin runon eräälle ystävälleni, ajatellen sitä, millainen hän on. Kannustuksena puskea eteenpäin, vaikka elämä iskee juuri nyt lujaa vasten kasvoja. Muistutuksena hänelle, että hän on tärkeä juuri sellaisena, kun on. Aitona ja välittävänä.


6. joulukuuta 2017

LOSKA AAMUN TUNNELMIA








Silmät rähämässä, 
vedän kenkiä jalkaanin.
Takki roikkuu miten kuten yllä.
Kiskon viimeiset kahvit naamaan
ja avaan ulko-oven.
Otan askeleen ja pysähdyn.
LÄTS
Huokaisen syvään ja mietin.
taasko yksi päivä kurassa ja märässä.
Raahaudun autolle henki höyryten ympärilläni.
Sekin on jääkylmä sisältä.
Mokoma ranskalainen pakastin.
Mietin, mitä järkeä
ja kurvaan rapa roiskuen tielle
ja haaveilen kuivemmista ilmoista.
Edes joskus.
Ja toivon,
että edes auto lämpenisi sisältä

YSTÄVÄ








Millainen on ystävä?
 Hänelle on merkityksetöntä miltä näytät.
Ei välitä oletko
kaunis,
ruma,
näytätkö juuri heränneeltä
tai oletko yltäpäältä kurassa,
pukeutunut parhaimpiisi.
Hän rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.
Hän tietää,
että ulkokuoresi alla 
olet sinä.
Heikkouksineen,
vahvuuksineen,
iloineen ja
suruineen.
Hänen vuoksi,
sinun ei tarvitse olla joku muu,
hän ei vaadi sinua muuttumaan.
Aidon ystävän kanssa
voit olla juuri se joka olet.
Vetämättä roolia.
Hän saa sinut hymyilemään
ja nauramaa,
aidosti.
Hän välittää silloinkin,
kun et halua.
Hän haluaa,
että olet onnellinen.

LAPSELLENI






Rakas lapseni.
Kuinka paljon se pitää sisällään.
Kaksi sanaa,
pieni lause.
Tiedän,
että ponnistelet karikoissa silloin tällöin.
Se kuuluu elämää.
Joskus se repii rikki.
Josksu vain hipaisee.
Elämä on valintoja
ja sinä pursi elämän aallokolla.
Karikot vääriä valintoja.
Karikolla pysähtyy, kun jää kii.
Silloin miettii elämän valintoja.
On aika vastata siihen, 
miksi päädyin karikolle?
Miettiä, missä luin väärin elämän merikarttoja.
Kaivaa ne esiin ja myöntää virheet.
Korjata vahingot.
Nostaa purjeet.
Kääntää kurssi.
Tai jäädä karikkoon.
Repiä pursi jolla seilasit.
jäädä paitsi elämää,
iloineen ja suruinee.
Jäädä yksin karikolle.

5. joulukuuta 2017

SANOJA



Sanoja...
peräkkäin,
väärinpäin,
oikeinpäin, sikin sokin...
Turhia,
Kovia...
ajatus hukassa.
Päässä soi vain
Neon kaks
Polku ja
Sorry.
Koitan saada
ajatukset kasaa,
koota järjen rippeet,
saada järkeä 
kysymykseen tähän.

Mitä pitäis tehdä?



POLKU








Rinkka selässä,
koiran juostessa edellä, 
kuljen polkua
samaalen reunustamaa.
Ympärillä tuoksuu 
läheinen suo,
juuri lakannut sade,
suuren hongat, jotka humisevat ikuista lauluaan.
Jossain huutaa kurki,.
Sinisen taivaan poikki lentää joutsen,
jota tervehdin kuin vanhaa ystävää.
Ja hymyilen.
Syvä hiljaisuus.
Vain ääni askelten,
polulla jota kuljen.
Se vie ohitse kosken,
villin ja kuohuvan.
sen pärskeet kastelee kengät,
koiran tassut ja kuonon
ja naurahdan.
Kuljen eteenpäin.
Nousen huipulle sinisen vaaran.
Sen alapuolella virtaa koski
ja yläpuolella kohoaa ääretön, sininen taivas.
Tunnen olevani maailman katolla.
Seurana vain rinkka ja koira.