MIETTEITÄ ELÄINTEN OMISTAMISESTA

Kun valvoo

läpi yön,

alkaa miettiä,

miksi ihmeessä,

minulla on lemmikkejä?

Ne tuovat iloa elämään.

Sitäkö se on,

kun tunnin välein 

yöllä,

juoksee ulkona,

koiralla, vatsa sekaisin.

Tai kun kissat juoksee,

kuusen pallojen perässä,

läpi yön.

Sitä  miettii,

että kuka viisas,

on sanonut,

että lemmikit vähentävät stressiä.

Se onnellinen,

ei omista yhtäkään.

Ei hän muuten tuollaisia laukoisi.

Silmät ristissä,

valvotun yön jälkeen,

on pakko raahautua jääkaapille,

penkoa fileet kissoille 

ja ruokkia ne.

Jotta varmasti jaksavat taas,

riehua.

Koiralle keitettävä riisiä...

itselle pannullinen kahvia.

Ajatuksissa siintää sänky,

kaukaisena haaveena.

Ei auta..

on rämmittävä,

läpi loskan,

ajettava tallille, 

vain kuullaksesi,

että poni,

on karannut yöllä

karsinasta,

sotkenut tallin.

vatsa killillään,

se katselee viattomasti,

kun katson sitä.

Kiikutan ulos,

ja se pentele ottaa 

ja karkaa...

juoksee pitkin peltoja,

kuin villihevonen.

Siinä istun lumessa

ja mietin...

eikö ole ihmisellä parempaa tekemistä?

vastaus on hyvin tuttu:

Ei, ei minulla.

BLOGIN FACEBOOKISSA UUTTA

Blogin facebook-sivuilla nyt kerrottuna hieman runojen taustoja ja inspiraation lähteitä. Lisään nämä facebookkiin kunkin runon omaan päivitykseen.

YKSINÄISYYS

Hiljaa leijuu hiutaleet

ympärilläni.

Katselen,

kuinka ne laskeutuvat kieppuen maaha.

On hämärä

Mietin sinua.

Surua ja

luopumisen tuskaa,

jota koin,

kun lähdit luotani.

Kylmä valtaa sydämen,

vaikka pakkasta ei ole.

Ihmiset juhlivat.

Vain minä,

olen yksin.

Seison pihamaalla

ja muistan,

kuinka viimeisen kerran

astelit sen poikki.

Nyt lumi peittää askeleesi jäljet.

Lopullisesti.

Tiedän,

ettet enää koskaan palaa

luokseni

hymyillen,

juosten syliini.

Kävelen sisään,

käperryn yksinäiseen sänkyyni

ja toivon,

että voisin nukahtaa.

Herään ja haron tyhjää,

et ole enää siinä,

tuomassa lohtua ja turvaa.

Et käperry kainalooni tuhisten,

tuomaan lämpöä,

jota tarvitsen.

Onko vileä jossain joku,

jonka saisin vierelleni,

kulkemaan rinnallani,

sulattamaan sydämen,

tuomaan hymyni takaisin?

KULUNUT VUOSI...

Kulunut vuosi,

Mitä toi tullessaan?

   Suuria odotuksia täynnä,

  alkoi vuosi.

osa täyttyi,

loput kuivuivat tyhjiin.

Muistoja,

paljon.

Surua,

menetyksiä.

Silti tunnen

kiitollisuutta

pienistä hetkistä

vuoden varrelta.

Onnistumisista,

ilon pilkahduksista,

onnen hetkistä,

juhlista,
 joita juhlimme.

Suuria kysymyksiä

oli vuosi täynnä.

Toi suuria asioita eteen.

Sellaisia,

joita ei voinut odottaa.

Päättyessään,

mitä toi vuosi tulleessaan?

Sen päätämmä itse,

onko se tuonut hyvää,

pienillä asioilla,

vai murhetta ja surua

suurilla asioilla,

joita kohtasimme.

Päättynyt vuosi,

on juuri sellainen,

miksi sen itse teimme.

Kiitos kuluneelle vuodelle.

SURUN KYYNEL

Niin kuin joutsen,

nostan käteni sivuille,

ja lyön niillä ilmaa 

siipieni alle.

Lennän,

tunnen olevanin vapaa.

Tunnen ilman kasvoillani.

Hetken tunnen olevani

onnellinen.

Lennän kohti valoa,

kohti rauhaa ja lämpöä.

Viimein laskeudun,

käperryn siipieni suojaan

levolle.

Viimeinen ajatus on että,

tuska,

epätoivo,

suru on takanapäin.

Tunnen lämpöä.

Ennen kuin nukahdan,

yksinäinen kyynel 

vierii maahan.

Ehkä jonakin päivänä,

siihen kasvaa orvokki,

jonka siemenen kylvin,

jo vuosia sitten,

muistuttamaan,

että surunkyynel, 

voi antaa elämän jollekkin 

kauniille.

Tuomaan iloa.

tuskan jälkeen.

JOULUN SALAISUUS

Astun tallin hämärään.

Syvä rauha ja hiljaisuus.

Kuljen luo karsinan tutun,

kohtaan ystävän rakkaan.

Se painaa turvan poskellein

ja hiljaa korvaanin hörähtää,

kertoen suuren salaisuuden.

On Jouluyö 

tallissa taianomainen,

mut enempää en kertoa voi.

Se löytyy sydämestä jokaisen,

ei loisteesta kuusen tai kääreistä lahjojen.

Se löytyy rauhassa

tallin hämärän,

Jouluyön hiljaisen.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille

HALUSIN ELÄÄ

Halusin elää,

olla vapaa,

vailla vastuuta.

Kapinoida,

olla erilainen.

Tehdä niin kuin itse halusin.

Huomioimatta muita.

Miettimättä mitä muut

ajattelevat,

tuntevat tai

miettivät

vuokseni.

Halusin pitää hauskaa,

sitähän elämä on,
eikö niin?

Tärkeintä vain minä ja

ystävät.

Olin kuin vankilassa,

et halunnut ymmärtää,

että halusin elää

täysillä,

maistaa elämää,

saada muistoja,

joita muistella.

Mutta mitä sain?

En mitään..

Menetin lopulta kaiken.

Sinut jota rakastin,

kodin josta unelmoimme,

itsekunnioituksen ja

luottamuksen.

Halun elää...

Elämä ei ollut sitä,

mitä halusin.

Se ei antanut sitä,

mitä tahdoin.

Jouduin vastuuseen

valinnoistani.

Olisi pitänyt valita toisin.

Valita se elämä,

jota minulle tarjosit.

En ymmärtänyt,

että se oli elämää, 

jonka oikeasti halusin.

Nyt elän yksin,

seurana vain suunnaton suru ja tieto,

että rikoin sinut.

Haluaisin takaisin, 

mutta en voi.

Pyydän anteeksi.

SÄRKYNEET UNELMAT

Olit minulle rakkain,

aarre päällä maan.

Nyt yksin kuljen,

pimeää tietä,

ilman valoasi,

jonka näin silmissäsi.

Miksi rikkoutui kaikki kaunis,

arvokas,

missä meni pieleen?

Niin paljon hyvää,

muistoja rakkaita.

Ei tulevaisuutta,

jota suunnittelimme yhdessä,

ei kotia,

josta unelmoimme.

Harhailen yössä yksin,

vailla päämäärää,

seurana suru pohjaton,

kun luotani lähdit.

Miksi riittänyt mä en?

PIKKU PEGASOS

Olit luonani hetken,

kuin lainassa.

Pelkäsin hetkeä,

jona lähtisit luotani.

Mietin, 

kantavatko siivet hennot

sinut lentoon.

Riittääkö voimasi

kohdata myrskyt.

Etsit alati tietäsi kysyen,

kuka olen?

Minne menen?

Selviänkö ?

Vastasin:

Löydät itsesi vielä

sellaisena kuin olet.

En tiedä minne menet, 

mutta anna sydämesi johdattaa,

se tietää minne mennä.

Myrskyt elämäsi tiellä satuttaa

Mutta ne tekevät sinut vahvaksi.

Juuri sellaiseksi kun olet.

Haparoit hetken,

mutta lähdit lentoon.

Kohtasit myrskyjä,

satutit itseäsi,

etsiessäsi paikkaasi maailmassa.

Itkin vuoksesi,

koska rakastan.

Jonakin päivänä,

löydät itsesi

ja oman paikkassi

elämässä.

Minun on aika päästää irti

ja luottaa

että siipesi kantavat

ja rakastaa

silloin kun kohtaat myrskyjä.

Se on minun tehtäväni,

pikku Pegasos.

SAIRAANA OLEMISEN TUSKA

Se tunne,

kun pää lyö tyhjää,

kumisee kuin tyhjä tynnyri.

Vailla järkevää ajatusta.

Vailla mitään.

Se tunne...

kun vain on,

tekemättä mitään.

Kun on pakko.

Maata sängyssä,

jaksamatta muuta,

kuin potea flunssaa.

Yskiä

ja nukkua.

Sitä pohtii ja miettii...

Tätäkö elämä on,

päivästä toiseen.

Onneksi 

puhelimeen tulee

viesti ystävältä.

On edes jotain seuraa

ja hymyillen kerron:

Pelastit päiväni.

RAVITUNNELMIA

Varikon pölisevä hiekka

Jännitys valtaa mielen...

Ilmassa tuoksuu hevonen,

ilman täyttää 

kiihkeä puheensorina ja

kaiuttimesta kuuluva musiikki.

Kävelen ohi katosten,

tervehtien tuttuja.

Toivotan tuureja matkaan,

kuten tapana on.

Tarksitan valjastuksen.

viimeisenkerran.

Taputan rakkaan ruunan kaulaa.

Kuiskaan korvaa: Olet paras.

Istahdan kärryille,

laitan kypärän päähän

ja suuntaan radalle.

Nautin hevosen jokaisesta askeleesta,

voin tuntea voiman,

kun se liikkuu,

käteeni,

joka pitää ohjia,

penkkiin, 

jolla istun,

jalkohin,

jotka lepäävät

rampeilla.

Kohta kuulen tutut komennot,

yksi,

kaksi,

valmis,

AJA

Kymmenet kaviot

takovat randan pintaa,

hiekka pöllyää

ympärillä kuin savu.

Jokaisella on vain yksi asia mielessä,

voitto.

RAVIPÄIVÄN AAMU

Silmät puoliummessa,

astelen aamuhämärässä kohti tallia,

avaan oven ja 

huokaisen.

Taas yksi päivä edessä,

kiireineen.

On ravipäivän aamu

Raahustan luo tutun karsinan

ja raahaan hevosen käytävälle.

Herään hiljalleen

ja tuttu jännitys

vaihtuu väsymyksen tilalle.

Harjaan,

puunaan ja

letitän

tutun ja rakkaan ruunan harjan,

loimitan ja 

käärin jalat.

Kuiskaan:

Se pitäisi taas lähteä,

poika.

Se katsoo silmillään,

kuin sanoen:

Joo, 

mennään vaan.

tottuneesti se kävelee 

traileriin.

Suljen takasillan

ja lähden ajamaan

jo niin tutuksi käyneitä teitä,

taas kerran.

Musiikin soljuessa auton kauiuttimista.

ÖINEN KAUPUNKI

On suden hetki,

hetki jolloin kaikki nukkuu.

Ajan läpi öisen

 talvisen kaupungin.

Hento usva leijuu kaiken yllä.

Vain liikennevalot 

sykkivät pimeässä yössä,

kuin kaupungin sydän.

omaa tahtia,

hiljaa.

Hiljaiset autiot kadut.

Kaupunki nukkuu 

omaa untaan.

Vain minä olen liikkeellä,

sen kaduilla.

Oikeastaan,

kaupunki on kaunis,

 yölläkin,

hiljaisuuden täyttäessä sen kadut.

Kohtaan vastaantulevan valoparin,

toisen yössä kulkijan.

Minne menossa?

Pohdin hetken.

Ja saavun tutttuun pihaan.

 

KAIPAUS

Istun järven rannalla.

Katselen sen tyyntä

ja kirkasta pintaa.

Mietin sinua

ja muistot meistä

virtaa silmieni edestä.

Se kuinka näin sinut ensi kerran,

kuinka hymyilit minulle.

Muistan 

musiikin,

jota kuuntelimme,

leffat,

joita katsoimme.

Muistan 

loputtomat keskustelut kanssasi

Ilon,

jonka tunsimme.

Mietin,

missä olet

missä menet.

Katson taivaalle

ja mietin.

Näetkö

samat tähdet kuin minä,

kuten silloin kerran.

Rakastan sinua yhä.

Teidät sen.

Haluan kietoa käteni ympärillesi,

pitää kii.

Haluan olla rinnallasi,

nyt ja aina.

Ikuisesti.

Kaipaan sinua.

Rakkaani.

KYSYMYKSIÄ ILMAN VASTAUKSIA

                                 

Istun ja katselen loimuavaa tulta.

Mietin niitä näitä.

Sinua ja minua.

Mietin keskustelua, 

joka meillä oli.

Sanoja,

joita sanottiin.

Etsin niiden merkitystä.

Mitä tarkoittaa,

että et voi luottaa?

Olen aina ollut rehellinnen

sinulle.

en voi ymmärtää.

Kerroit,

että sinua ei voi rakastaa.

Miksi?

Rakastin sinua,

rakastan vieläkin.

Haluat elää?

Niin, tarjosin sinulle elämää.

Yhdessä.

Et voi ymmärtää

ja päästä yli.

Sanoit.

Mistä?

Et vastannut.

Anna minulle vastaukset,

joita tarvitsen.

Ole viimein rehellinen,

minulle.

En syytä,

en arvostele.

haluan vain ymmärtää.

Mikä kaatoi kaiken kauniin,

joka meillä oli.

Haluan, 

että olet onnellinen,

Että sinulla on kaikki hyvin.

SINULLE SIELLÄ

Olet arvokas,

olet tärkeä.

Miksi?

Saatat kysyä.

Hymyilen.

Sinä välität.

Tunnet aidosti.

Sinulla on kyky rakastaa.

Olet valmis uhraamaan itsesi,

jotta muilla olisi hyvin.

Sinulla on halu auttaa,

silloinkin,

kun et tiedä, kuinka sen tekisit.

Tunnet iloa,

kun saat hymyn takaisin toiselle,

nostettua pinnalle hukkuvan.

Et tuomitse,

koska tedät,

että kukaan ei ole virheetön.

Joten miksi puukottaisit selkään,

jos joku virheen tekee...

koska tiedät,

että jokainen tekee virheitä joskus.

Sinun hymysi,

tuo aina iloa jollekkin.

Ystävälliset sanat,

joita sanot,

lohduttavat ja kannustavat,

auttavat jaksamaan.

Muista,

että voit olla enkeli jollekkin,

joka päivä,

siksi,

 että olet juuri sinä.

Kirjoitin runon eräälle ystävälleni, ajatellen sitä, millainen hän on. Kannustuksena puskea eteenpäin, vaikka elämä iskee juuri nyt lujaa vasten kasvoja. Muistutuksena hänelle, että hän on tärkeä juuri sellaisena, kun on. Aitona ja välittävänä.

LOSKA AAMUN TUNNELMIA

Silmät rähämässä, 

vedän kenkiä jalkaanin.

Takki roikkuu miten kuten yllä.

Kiskon viimeiset kahvit naamaan

ja avaan ulko-oven.

Otan askeleen ja pysähdyn.

LÄTS

Huokaisen syvään ja mietin.

taasko yksi päivä kurassa ja märässä.

Raahaudun autolle henki höyryten ympärilläni.

Sekin on jääkylmä sisältä.

Mokoma ranskalainen pakastin.

Mietin, mitä järkeä

ja kurvaan rapa roiskuen tielle

ja haaveilen kuivemmista ilmoista.

Edes joskus.

Ja toivon,

että edes auto lämpenisi sisältä

YSTÄVÄ

Millainen on ystävä?

 Hänelle on merkityksetöntä miltä näytät.

Ei välitä oletko

kaunis,

ruma,

näytätkö juuri heränneeltä

tai oletko yltäpäältä kurassa,

pukeutunut parhaimpiisi.

Hän rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

Hän tietää,

että ulkokuoresi alla 

olet sinä.

Heikkouksineen,

vahvuuksineen,

iloineen ja

suruineen.

Hänen vuoksi,

sinun ei tarvitse olla joku muu,

hän ei vaadi sinua muuttumaan.

Aidon ystävän kanssa

voit olla juuri se joka olet.

Vetämättä roolia.

Hän saa sinut hymyilemään

ja nauramaa,

aidosti.

Hän välittää silloinkin,

kun et halua.

Hän haluaa,

että olet onnellinen.

LAPSELLENI

Rakas lapseni.

Kuinka paljon se pitää sisällään.

Kaksi sanaa,

pieni lause.

Tiedän,

että ponnistelet karikoissa silloin tällöin.

Se kuuluu elämää.

Joskus se repii rikki.

Josksu vain hipaisee.

Elämä on valintoja

ja sinä pursi elämän aallokolla.

Karikot vääriä valintoja.

Karikolla pysähtyy, kun jää kii.

Silloin miettii elämän valintoja.

On aika vastata siihen, 

miksi päädyin karikolle?

Miettiä, missä luin väärin elämän merikarttoja.

Kaivaa ne esiin ja myöntää virheet.

Korjata vahingot.

Nostaa purjeet.

Kääntää kurssi.

Tai jäädä karikkoon.

Repiä pursi jolla seilasit.

jäädä paitsi elämää,

iloineen ja suruinee.

Jäädä yksin karikolle.

SANOJA

Sanoja...

peräkkäin,

väärinpäin,

oikeinpäin, sikin sokin...

Turhia,

Kovia...

ajatus hukassa.

Päässä soi vain

Neon kaks

Polku ja

Sorry.

Koitan saada

ajatukset kasaa,

koota järjen rippeet,

saada järkeä 

kysymykseen tähän.

Mitä pitäis tehdä?

POLKU

Rinkka selässä,

koiran juostessa edellä, 

kuljen polkua

samaalen reunustamaa.

Ympärillä tuoksuu 

läheinen suo,

juuri lakannut sade,

suuren hongat, jotka humisevat ikuista lauluaan.

Jossain huutaa kurki,.

Sinisen taivaan poikki lentää joutsen,

jota tervehdin kuin vanhaa ystävää.

Ja hymyilen.

Syvä hiljaisuus.

Vain ääni askelten,

polulla jota kuljen.

Se vie ohitse kosken,

villin ja kuohuvan.

sen pärskeet kastelee kengät,

koiran tassut ja kuonon

ja naurahdan.

Kuljen eteenpäin.

Nousen huipulle sinisen vaaran.

Sen alapuolella virtaa koski

ja yläpuolella kohoaa ääretön, sininen taivas.

Tunnen olevani maailman katolla.

Seurana vain rinkka ja koira.