Sataa lunta.
Ajelen jo niin tutuksi tullutta tietä.
Tunnen sen mutkat
ja mäet.
Muistan pellot
ja metsät.
Niin monta vuotta,
on tätä tietä kuljettu.
Niin paljon muistoja
mahtuu tälle tielle,
niille tuhansille kilometreille,
joita on ajettu.
Yhdessä,
ja yksin.
Tuossa mutkassa,
kulki hirviemo vasoineen,
tuossa ajettiin kolari,
tuolla asuu se koira,
jonka veimme kotiin.
Tuolta,
olivat hevoset karanneet.
Tuolla pellolla,
näimme karhun kulkemassa.
Tuossa mäessä,
huomasimme fasaaniperheen.
Tuolla kaukana,
pellon laidalla,
oli peuroja kerran.
Muistatko, kuinka
tuo oja tulvii keväsin?
Tällä tiellä,
on koettu
iloa,
naurua,
itkua,
surua,
onnea,
rakkautta.
Puhuttu paljon,
oltu hiljaa.
Riidelty,
rakennettu sopua.
Tämä tie,
on tie,
jolla on eletty elämää.
Sen varrella,
on keoettu elämää
laidasta laitaan.
Se on tie,
joka vie tallille.
