Kun valvoo
läpi yön,
alkaa miettiä,
miksi ihmeessä,
minulla on lemmikkejä?
Ne tuovat iloa elämään.
Sitäkö se on,
kun tunnin välein
yöllä,
juoksee ulkona,
koiralla, vatsa sekaisin.
Tai kun kissat juoksee,
kuusen pallojen perässä,
läpi yön.
Sitä miettii,
että kuka viisas,
on sanonut,
että lemmikit vähentävät stressiä.
Se onnellinen,
ei omista yhtäkään.
Ei hän muuten tuollaisia laukoisi.
Silmät ristissä,
valvotun yön jälkeen,
on pakko raahautua jääkaapille,
penkoa fileet kissoille
ja ruokkia ne.
Jotta varmasti jaksavat taas,
riehua.
Koiralle keitettävä riisiä...
itselle pannullinen kahvia.
Ajatuksissa siintää sänky,
kaukaisena haaveena.
Ei auta..
on rämmittävä,
läpi loskan,
ajettava tallille,
vain kuullaksesi,
että poni,
on karannut yöllä
karsinasta,
sotkenut tallin.
vatsa killillään,
se katselee viattomasti,
kun katson sitä.
Kiikutan ulos,
ja se pentele ottaa
ja karkaa...
juoksee pitkin peltoja,
kuin villihevonen.
Siinä istun lumessa
ja mietin...
eikö ole ihmisellä parempaa tekemistä?
vastaus on hyvin tuttu:
Ei, ei minulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti